10.9.2019

EKA KOULUPÄIVÄ MARKKINOINNIN OPISKELIJANA


Meikäläisellä oli tänään lukuvuoden eka koulupäivä ja samalla alkoi toinen opiskeluvuoteni Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Siis toinen vuosi? Mihin kaikki aika on oikein mennyt?! Muistan viime syksyn ja opintojen alun vielä kuin eilisen! Siksi tuntuikin todella oudolta tulla kampukselle tietäen tarkalleen, millä pysäkillä jäädä pois, missä luentosalit sijaitsevat ja mistä paikasta saa parhaat pannarit samaan aikaan, kun aula oli täynnä uusia mursuja (eli siis kauppiksen ensimmäisen vuoden opiskelijoita), joiden elämä on täynnä uutuuksia ja epätietoisuutta.

Ensimmäinen vuosi opintojani koostui Liiketoimintaosaamisen peruskursseista. Käytännössä tämä opintokonaisuus tarkoitti sitä, että kaikista kauppiksen seitsemästä pääaineesta opiskeltiin peruskurssi ja lisäksi pari muuta pakollista kurssia kuten virkamiesruotsi tuli suoritettua pois alta. Tänä vuonna päästään kuitenkin niin sanotusti tositoimiin, kun pääaineopinnot alkavat. Vaikka kauppikseen tullessa kuvittelin hakevani johtamiskorkeakouluun, ensimmäisen vuoden aikana selveni, että mua kiinnosti johtamista enemmän markkinointi. Lopulta päätinkin hakea markkinointiin ja nyt olen siis virallisesti aloittanut opinnot markkinoinnin pääaineopiskelijana.

Jännää nähdä, miten opiskelut muuttuvat pääaineopintojen myötä. Ainakin kurssien ryhmäkoot tulevat pienenemään huomattavasti ekan vuoden jälkeen ja ilmeisesti opiskelu painottuu huomattavasti enemmän kurssin aikaiseen tekemiseen, kuin pelkkiin lopputentteihin. Yksi iso muutos on englanninkieliset kurssit, joita jännitän ehkä kaikista eniten. En ole koskaan ollut vahva englannissa ja englanniksi opiskeleminen ei ole lähelläkään omaa mukavuusaluettani. Kuitenkin keskustelin tästä jo tovi sitten hyvän ystäväni kanssa, joka oli todella kannustava ja totesi, että englanniksi opiskeluun tottuu kyllä nopeasti, vaikka aluksi esimerkiksi oppimateriaalien lukeminen tuntuisi puuduttavan hitaalta. Täytyy vaan koittaa tsempata ja löytää tarvittava keskittyminen siihen, että jaksaa kahlata kirjoja läpi.

Isot tsempit kaikille opiskeluihin ja onnittelut kaikille uusille opiskelijoille opiskelupaikasta! <3


SKIRT - Marimekko
SHORTS - Zalando / New Look Petite

3.9.2019

KESÄN 2019 KOHOKOHDAT


Syyskuun alkua viedään ja vaikka meikäläisellä onkin vielä viikko lomaa jäljellä, nyt on ihan täydellinen hetki muistella kesäloman parhaita paloja ennen kuin meno alkaa muuttua liian syksyiseksi. Toivottavasti teilläkin on ollut ihana kesä!

Suomenlinnan museopäivä – Käytiin Veikon kanssa alkukesästä Suomenlinnassa. Päivä oli ihan älyttömän kuuma ja saarella käveleminen tuntui poikkeuksellisen raskaalta. Koska kyseessä oli museopäivä ja kaikkiin museoihin oli ilmainen sisäänpääsy, kierrettiinkin kaikki kuusi museota läpi ja tämä suoritus kävi kyllä ihan urheilusta! Saarella kiertelyn jälkeen suunnattiin vielä Subwayn kautta Linnanmäen torstaitansseihin ja voin sanoa, että illalla kotiin tullessa jalat olivat puhki. Todella rankka päivä, josta jäi kuitenkin ihanat muistot.

Radio Suomipopin Helsinkipäivän konsertti - Yksi kesän ehdottomasti hauskimmista illoista! Oltiin pikkuporukalla menossa kuuntelemaan konserttia, mutta tavattiinkin paikan päällä vanha tuttu, joka liittyi seuraamme. Nopeammin kuin huomattiinkaan, oltiin käyty ostamassa picnic-viltti ja skumpat. Nautittiin kesäillasta ja hyvästä musasta. Illan kruunasi Juha Tapio, jonka keikan jälkeen omakin ääni alkoi olla jo aika vähissä. Extempore-jutut on aina parhaita!

Tallinna – Koska skumppavarastot lähestyivät tyhjyyttä ja valmistujaisjuhlat olivat edessä, lähdettiin Veikon ja hyvän ystäväni Sinin kanssa yhteistuumin Tallinnaan viinarallille. Auto laivan parkissa oli hyvä päätös ja oli mielettömän rentouttavaa tilata tuliaiset suoraan pre-orderilla autolle ja ajaa laivasta ulos ilman ihmistungoksissa hikoilemista. Tällä porukalla oli mukava reissata ja oltaisiin viihdytty Tallinnan päässä pidempäänkin – nyt ehdittiin vain syödä Vapianossa, kierrellä pakolliset vaatekaupat läpi ja räpsiä parit kuvat.

Mökkijuhannus – Oon aina kammoksunut juhlapäiviä, jolloin ei ole mitään ennalta määrättyä tekemistä ja pelkkä kotona kyhjöttäminen ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää. Tänä vuonna(kaan) minulla ei ollut etukäteen suuria juhannussuunnitelmia ja olin todella iloinen, kun päätimme lähteä yhteistuumin mökille poikaystävän, veljeni ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Vietettiin ihana pitkä viikonloppu heidän ja isovanhempieni seurassa ja tämä rento Juhannus oli juuri mun mieleen.



Veikon valmistujaiset – Yksi viimekesän ehdottomasti parhaista päivistä! Olen mielettömän ylpeä Veikon valmistumisesta ja sitä oli ihana juhlia isolla porukalla. Päivällä pidimme aikuisille dinnerin ja kahvihetken ja illalla juhlimme pitkän kaavan mukaan Veikon lähimpien ystävien kanssa. Vaikka pyörin näissä juhlissa paljon järkkäilemässä ja keittiön puolella, nautin päivästä todella paljon. Ja miksikäs ei, koska ra-kas-tan juhlien järjestämistä!

Koirien hoito - Ehkä kesän parhain viikonloppu! Saatiin serkun koirat yhdeksi yöksi hoitoon ja ai että me nautittiin! Käytiin pitkillä lenkeillä, pötköteltiin, rapsuteltiin, leikittiin ja minä konttasin pitkin kämpän lattioita räpsimässä kuvia pikkuisista. Sanoinko jo että parasta?

Viikon vahinkomökkeily – Yksi heinäkuun mieleenpainuvimmista viikoista oli mökkireissu, joka venähti parin päivän lomareissusta kokonaiseksi viikoksi. Maalattiin uusi mökki hyvällä porukalla ja oli mukavaa paiskia hommaa, jossa kädenjälki näkyy hyvin. Tämä oli myös yksi kesän kuumimmista viikonlopuista ja join varmaan parikymmentä pulloa vissyä urakan aikana!

Axevalla - Muutettuani vuosi sitten Espooseen tanhuharrastus jäi breikille ja siksi olinkin ihan äärettömän onnellinen, kun minut pyydettiin mukaan Ruotsin reissulle aiemmin ohjaamani ryhmän kanssa. Oli kivaa treenata reissua varten ja itse reissu oli myös tosi mukava, vaikkakin yöunet jäivät vähäisiksi. On mulla vaan niin ikävä ohjaamista!
 
D

DRESS - BikBok

29.7.2019

MÖKKIHÖPERYYTTÄ JA MAALAUSTALKOITA



Lähdettiin viikko sitten maanantai-iltana ajelemaan poikaystävän kanssa mökille tarkoituksena viettää pari todella rentoa päivää auringosta nauttien ja rentoutuen. Mukaan ei pakattu muuta kuin parit hellevetimet, uikkarit, släbärit ja välttämättömimmät tavarat. Vietettiin aivan ihanat kesäpäivät aurinkoisella kalliolla maaten, suppaillen, grillaten ja saunoen. Mökillä on ihana irtautua kiireestä ja tyhjentää päätä kaikesta siitä informaatiotulvasta, jota kaupungissa joka päivä tulee vastaan. Ei katsottu edes Netflixiä, mikä on meille todella harvinaista. Nautittiin vaan ajasta ja kello tuntui pysähtyneen. Yhtenä iltapäivänä taisin neuloa yli 30cm villasukkaa.

Tarkoituksenamme oli lähteä torstaina kotiin, mutta suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos. Uuden hirsimökin hirsimökin rakennustyöt olivat nimittäin edenneet siihen pisteeseen, että mökki oli maalattava pikimmiten. Siispä talkooporukka kasaan ja tuumasta toimeen! Parin päivän mökkireissu venähti kokonaiseksi viikoksi.

Viiden hengen voimin saatiin mökki viikonlopun aikana maalatuksi ja olen kyllä ylpeä koko talkooväestä! Lopputulos oli kelvollinen ja en malta odottaa, että pääsen kohottamaan ekat skumppalasilliset mökin terassilla. Sitä saa kuitenkin odotella vielä parisen kuukautta.

Viikon aikana mökkihöperyys alkoi kuitenkin hiukan iskeä ja siitä voi jo päätellä jotain, että lauantaina koko päivän maalattuamme oltiin iltapesulla rannalla vailla mitään ajantajua ja auringosta päättelin kellon olevan noin kahdeksan tai yhdeksän. Pesujen jälkeen käytiinkin tsekkaamassa, että se oli kymmentä yli yhdeksän. Tässä vaiheessa alkoi iskeä jo pieni kaipuu kotiin ja tavalliseen arkeen. :D En edes muista, koska olisin viimeksi ollut niin kauan mökillä putkeen. Varmaankin joskus lapsena. 

Nyt on ihana olla kotona ja aloittaa uusi viikko hyvällä fiiliksellä. Ihanaa maanantaita tyypit!