1.9.2016

LENKKITERAPIAA

Maanantaina se iski. Ahdistus, väsymys ja vetämättömyys. Samaan aikaan stressasi kaikki ja ei mikään. Teki mieli kiukutella, mennä peiton alle makaamaan, vetäistä naaman täydeltä karkkia ja itkeä vähintään puoli tuntia. Mutta tällä kertaa kyyneleet eivät tulleet, vaikka yritin. Karkkia olisin varmasti mennyt ostamaan, mutta ulkona satoi kuin saavista kaatamalla enkä ärsytykseni vuoksi viitsinyt kävellä edes autolle, enkä olisi muutenkaan jaksanut vaihtaa vaatetusta sellaiseksi että olisi ollut soveliasta lähteä kauppaan. Luin itsepintaisesti seuraavan päivän kokeeseen ja koitin niellä pahaa oloani. Illalla snäppäsin ystäväni kanssa, joka patisti minut aika pian lähtemään lenkille. Tajusin sen olevan ainut oikea vaihtoehto tässä tilanteessa. Puin sadevermeet päälle, jätin kännykän kotiin ja kävelin tunnin. Kotiin tullessa alkoi jopa melkein hymyilyttämään.


Tänään olin koulupäivän jälkeen aivan tajuttoman väsynyt. Vaikka mieltä ei painanut mikään sen kummempi asia, minua stressasi oppimiseni. Miksi en vieläkään tajua tätä? Miksi kaikki muut osaavat paitsi minä? Samalla painoi ajatus siitä, että vaikka voisin käyttää iltapäivän hyödyksi hoitamalla rästiin jääneitä koulutehtäviä pois alta ennen viikonloppua, todennäköisesti olisin niin tajuttoman väsynyt, etten saisi mitään aikaiseksi. Siihen päälle vielä huoli tulevan viikonlopun töistä ja pomon soitto, pääsisinkö vielä yhteen ylimääräiseen työvuoroon. Nautin välipalaksi jädeä ja kahvia, ja siitä aika pian vetäisin lenkkivaatteet päälle. Kuulokkeet korviin ja tämän hetken lempparimusaa soimaan. Tein oikein kunnon hikilenkin, johon yhdistin vielä ripauksen porrasjuoksua. 11 kilometriä hiki virtasi ja samalla sain ajatella jotakin ihan muuta kuin huolehtimiani asioita. Kotiin tullessani kaikki ajatukset ovat siististi omissa lokeroissaan, joista ne voi sitten kaivaa esiin uudestaan työstettäväksi paremmalla ajalla ja hiukan viisaampana.

Kommentit

Lähetä kommentti