15.5.2016

ENSIMMÄINEN PUOLIMARATONINI

Se on siinä, eka puolimaraton juostu!! Tavoitteina minulla oli a) päästä hengissä maaliin, b) juosta koko matka, ja salainen haave c) alittaa 2 tuntia, ja kaikki toteutuivat. Boom! En olisi voinut olla tyytyväisempi, kun juostiin maaliin ajassa 1:59:26! Vaikka jälkeen päin oksetti ja heikotti, siinä vaiheessa en voinut ajatella muuta kuin sitä mieletöntä tyytyväisyyden tunnetta. Oikeastaan jo viimeisten 97 ja puolen metrin aikana onnenkyyneleet kohosivat silmiini. Mä todellakin tein sen.

Opin tämän matkan aikana ihan äärettömän paljon itsestäni sekä urheilijana että ihmisenä ylipäätään. Opin asettamaan tavoitteita, tekemään niiden saavuttamiseksi suunnitelmia, noudattamaan ohjelmaa ja pistämään asioita tärkeysjärjestykseen. Mutta mikä vielä tärkeämpää, vastaavasti opin kestämään pettymyksiä, muuttamaan suunnitelmia, pitämään taukoja ja kuuntelemaan kroppaani. Sietämään sitä, että suunnitelmiin tulee muutoksia, tulee huonoja päiviä, viikkoja, sairasteluja ja muuten vaan niin hankalia tilanteita elämässä, ettei treeni yksinkertaisesti suju. Ehkä tärkeintä on se, miten opin lopultakin nauttimaan matkasta ja koko prosessista pelkän maaliin pääsemisen sijaan.

hcr2Yleensä kun saavutetaan jotakin hienoa, kiitellään huikeita taustajoukkoja ja ihmisiä toistensa perään. Tällä kertaa mä kuitenkin selvisin yksin, hoidin homman omillani. Ei ollut ketään vahtimassa, lähdenkö lenkille pimeänä talvi-iltana pitkän päivän jälkeen, vai jäänkö sen sijaan kotiin makaamaan. Siinä vaiheessa kun treeni on muuttunut tavoitteellisemmaksi ja arki painaa päälle, tarvitaan luonteen lujuutta. Olen äärettömän ylpeä omasta pitkäjänteisyydestäni ja siitä, miten jaksoin pusertaa kaikesta huolimatta. Kuitenkin, mun on pakko kiittää yhtä huippumimmiä. Sillä ilman häntä mä en todellakaan olisi ollut tässä, ainakaan vielä pitkään aikaan, jos koskaan. Saara sai mut mukaan uudenvuoden lupaukseensa vuonna 2015 ja lähdettiin toukokuussa Naisten kympille. Silloin kymmenellä kilsalla oli aivan eri merkitys mulle kuin nyt. Tapahtuma innosti, ja kun Saara kysäisi minua syksyllä mukaan puolimaratonille, lupasin.

Se, että hän sai minut mukaan, ei kuitenkaan ole ihme eikä mikään. Mä olen aina ollut hiukan yllytyshullu, eikä vaadi kovinkaan paljoa saada minut tekemään jotakin uutta - oli kyse sitten mistä tahansa. Asia, josta saan kuitenkin olla Saaralle älyttömän kiitollinen on meidän yhteiset treenit. Olen saanut valtavasti lisää puhtia kirittäjän juostessa vierellä, ja kaikki uudet ennätykseni sekä ajallisesti että matkallisesti ovat tulleet hänen kanssaan. Ilman hänen tsemppaustaan, motivoivia blogikirjoituksiaan ja kannustavaa asennettaan en olisi tuskin päässyt tänne asti. Oli huippua jännittää yhdessä, tsempata toinen toista hankalien hetkien yli, juosta puolikas yhdessä ja ylittää maaliviiva käsikädessä (viralliset kuvat löydät täältä). Tällaisia huippumimmejä ei ihan joka päivä kävele vastaan! Kiitos! ♥

hcr
Jossain vaiheessa alan kaivata taas uusia haasteita, mutta just nyt mun on hyvä näin. Nyt mä aion vain olla ja nauttia fiiliksestä.

2 kommenttia:

  1. Tää on suurin palkinto minkä pieni ihminen voi saada. Itkeä vollotan täällä. <3

    VastaaPoista