9.4.2016

VADELMAINEN TUOREPUURO

vadelmatuorepuuro

Ootteko kokeilleet jo herkullisia tuorepuuroja? Hurahdin itse näihin pari kuukautta sitten ja sen jälkeen olen syönyt näitä pari kolme kertaa viikossa. Tuorepuurot ovat paitsi älyttömän hyvän makuisia, myös todella nopeita tehdä (ne sekoitetaan kertaheitolla blenderissä!!) ja niihin voi laittaa melkeinpä mitä vaan oman maun mukaan. Olen jutellut aiheesta muutaman ystäväni kanssa, joista osa oli kokeillut itsekin ja toisille ajatus koko tuorepuurosta kuulosti inhottavalta, sillä he eivät ole tavallisenkaan puuron ystäviä. Vaikka et pitäisi peruspuuroista, uskon kuitenkin tuorepuurojen maistuvan hyvin, sillä nämä ovat rakenteeltaan ennemminkin smoothiemaisia kuin puuromaisia. Rohkeasti vaan kokeilemaan ja yhdistelemään omia makuja! :-)

Ajattelin jakaa teille tässä lähipäivinä omia hyväksi todettuja reseptejäni, ja mikä olisikaan parempi tapa aloittaa kuin tämä vadelmainen tuorepuuro, jonka jopa poikaystäväni kelpuutti aamupalaksi.

vadelmainenpuuro
vadelmatuorepuuro2

VADELMAINEN TUOREPUURO (2 annosta)

2-3 dl (pakastettuja) vadelmia
1 banaani
2 dl kaurahiutaleita
2 dl maitoa
1 rkl chia-siemeniä
1 rkl cashew-pähkinöitä
1 rkl hunajaa

Sekoita kaikki ainekset blenderissä ja kaada tarjoiluastioihin. Nauti heti tai anna tekeytyä jääkaapissa yön yli. Koristele annokset vadelmilla, banaanin viipaleilla ja kauraleseillä ennen tarjoilua.

vadelmabanaanituorepuuro

Ihania herkkuhetkiä sinulle! ♥

Kommentit

Lähetä kommentti