8.4.2015

Koululiikunta pilaa liikkumisen ilon

Mä en ole koskaan ollut mikään sohvaperuna. Pienestä pitäen vanhemmat kannustivat minua ulkoilemaan, veivät minua luistelemaan ja hiihtämään, kävin koiran kanssa ahkerasti lenkillä ja juoksentelin metsässä naapurin lasten kanssa erilaisten leikkien ohessa. Kolmevuotiaana aloitin kansantanssin ja siitä muutaman vuoden päästä suunnistuksen. Liikunta oli ennen kaikkea hauskaa puuhaa hyvässä seurassa ilman turhia suorituspaineita tai ahdistusta.

Luin tänään heti aamusta sängyssä vetkutellessani Venlan postauksen Kilpailuhaluton kilpailuyhteiskunnassa, joka on hyvinkin realistinen kuvaus koululiikunnasta ja sen harmillisesta kilpailukeskeisyydestä. Juttu osui ja upposi, ja sitä lukiessani mulle tuli sellainen fiilis, että mulla itsellänikin olisi koululiikunnasta pari valittua sanaa sanottavana.

1
(mekko Cashemere // bleiseri Christine Collection // kiilakorot Spirit Store)

Koulussa homma muuttui ja vuosi toisensa jälkeen liikuntatunnit kävivät yhä ahdistavimmiksi. Olen aina ollut reipas juoksija ja peruskuntoni on hyvä, mutta pallolajeista mulla ei ole minkäänlaista kokemusta kouluympäristön ulkopuolella ja siitä johtuen silmän ja käden yhteistyö ei pelaa omalla kohdallani ihan niin hyvin, kuin pitäisi. Vai pitäisikö? Eikö joukkuepeleissä tärkeintä olekaan ryhmän välinen yhteistyö, parhaansa yrittäminen ja toisten kannustaminen? Eikö paras pelaaja olekaan muiden tsemppari ja ehdoton hyvän fiiliksen luoja sen agressiivisen maalitykin sijaan?

2

Muistan miten ala-asteen liikkatuntien jälkeen pukukopissa oli kiihkeä tunnelma. Hiki virtasi ja monesti joku kilpailuhenkisistä luokkatovereistani purki karvaan pettymyksensä pahantuulisuudella muita kohtaan. Häviäjät paasasivat, miten epäreilu koko peli oli ollut ja niin edelleen. Mielestäni liikuntatunneilla pitäisi kannustaa oppilaita puhaltamaan yhteen hiileen joukkueisiin jakamisen ja jatkuvan kilpailun sijaan. Toki kilpailutilanteisiin ja häviöihinkin tulisi tottua tulevaisuudenkin kannalta, mutta eikö silti positiivinen ryhmähenki menisi jatkuvan kilpailun edelle?

5

Yläasteella eniten pahaa mieltä aiheutti kilpailutilanteiden sijaan uimatunnit. Vaikka uimataito onkin elämän kannalta tärkeä taito, on silti inhottavaa pakottaa epävarmat teini-ikäiset nuoret toistensa seuraan vähissä vaatteissa. Vaikka kaikilla asian suhteen kyseisiä ongelmia olekaan, noin puolet liikuntaryhmämme tytöistä tulivat aivan sattumalta kipeiksi uintikertoina tai vetosivat naistenvaivoihin jäädäkseen altaan ulkopuolelle. Eikä mikään ihme, kun altaassa paremman uimatekniikan opettamisen sijaan pistettiin sekuntikello tikittämään ja alkoi henkihieverissä uiminen altaan päästä päähän.

6

Lukiossa koululiikunnan luonne muuttui paljon. Lajit ovat monipuolisempia, fiilis on jotenkin motivoivampi ja tunneilla tulee oikeasti hiki. Parantamisen varaa löytyy kuitenkin arvioinnin puolelta. Heti ensimmäisenä liikuntatuntina opettajamme mainitsi, että hän kykenisi arvioimaan oppilaista jokaisen kokonaan ilman liikuntatestejä, mutta koska ne ovat pakollisia, hän pitää kaksi. Vaikka testien ei pitänyt vaikuttaa arvosanaan, silti omia arviointiperusteitani kysyessä liikunnannumeroni ratkaiseva tekijä oli vatsa- ja selkälihasten lukumäärä. Siis jos olisin saanut pari lihaskuntoliikettä enemmän, numero olisi pompannut yhdeksikköön?? Kuulostaa aika pieneltä asialta koko numeron mittaisen harppauksen perusteeksi. Eikä silti kolmekymmentäkaksi puhdasta miestenpunnerrustani puolessa minuutissa vaikuttanut numeroa korottavasti. Puhumattakaan koko lihaskuntotestin suorittamisesta pareittain - toimintaa ei juurikaan valvottu ja osa porukasta teki liikkeet varsin epäpuhtaasti ja saivat lukumääräisesti paljon paremman tuloksen, mitä todellisuus vastaa.

3

Kysellessäni liikunnannumeroni perään opettajani kehotti minua katsomaan tarkempia arviointikriteerejä Edu.fi:n sivuilta. Sieltä löytyneen kuvauksen mukaan liikunnanopetuksen tehtävänä on edistää terveellistä ja aktiivista elämäntapaa sekä ohjata opiskelijaa ymmärtämään liikunnan merkitys fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille. Monipuolisella liikunnan opetuksella luodaan valmiuksia omaehtoiseen liikunnan harrastamiseen. Tavoitteet kuulostavat hienoilta, mutta toteutuvatko ne sitten käytännössä? Onko kilpailutus ainoa oikea tapa päästä tavoitteeseen?

Jotta koululiikunta todella kannustaisi nuoria liikkumaan ja iskostaisi terveen elämäntavan peruspilarit oppilaiden tottumuksiin, tarvittaisiin muita menetelmiä totuttujen tilalle. Mielestäni vaikkapa juuri vatsalihasliikkeiden tekemisessä tärkeintä on tyylipuhtaus. Oikeiden liikeratojen avulla vältytään turhilta vammoilta ja homma luistaa niin kuin pitääkin. Ja olennaisempaa lienee se, että osaa uida, kuin se, kuka ui pisimmälle kahdessatoista minuutissa. Parempi tehdä vaikka hiukan hitaammin huolella, kuin nopeasti hotkeltaen.

4

Olen onnekas, kun koululiikunta ei ole ainoa kokemukseni liikunnasta. Jos minua ei olisi pienestä pitäen viety tanssitunneille, kuka tietää, olisiko minulla motivaatiota liikkua enää lainkaan pelkkien koululiikuntakokemuksien perusteella. Tuskin.

8 kommenttia:

  1. Saitko sä liikasta sii kasin vai?:O mut tosi hyvä teksti ja aivan totta joka sana!

    VastaaPoista
  2. Veikkaisin urheilijana ettet ole itsekään tehnyt ihan puhtaita miesten punnerruksia 32kpl puolessa minuutissa, mutta korjaa jos olen väärässä! ;) Hyvä teksti muuten ja jatka samaan malliin! Postauksiasi on aina ilo lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin parhaani yritin, mutta kieltämättä vaikeahan se on itse sanoa kuinka puhtaasti liikkeet tekee - kun on vauhti päällä, ulkopuolisen sivusta seuraaminen ja hetkellinen palaute on äärimmäisen tärkeää, jotta liikeradat pysyvät kunnollisina loppuun asti. Taas yksi asia, jossa koululiikunnalla olisi parantamisen varaa.

      Poista
  3. Hyvä postaus! Mulla olis muuten sulle mun blogissa The Liebster Award -haaste, käy kurkkaamassa: http://joannabelieve.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Mun on nyt pakko tulla kommentoimaan tänne, koska pystyn itse samaistua täysin noihin sun kirjottamiin juttuihin. Koululiikunta ei mielestäni ole todellakaan liikuntaan ja terveelliseen elämään kannustavaa, se oikeesti saa vaan oppilaat ahdistumaan ja siinä samalla motivaatiokin laskee huomattavasti. Oon itekki onnellisessa tilanteessa sen suhteen, että mutki on pienestä pitän opetettu liikkumaan tosi paljon. Juoksu on just munki lemppareita! Mut sit tulee just tää koululiikunta, missä se kilpailuhenkisyys menee kaiken muun edelle. Mä tykkään ainaki liikkuu sen liikunnan antaman ilon takia, ja sitä koululiikunta ei valitettavasti mulle ainakaan anna. Oon itseasias sun kaa samassa koulussa, nii haluutko kertoo et kumpi opettaja sulla oli? Ei kyllä täysin pätevältä kuulostanut noi sun numeron perustelut..

    Loppuun vielä pakko sanoa, että kirjotat todella hyvin ja innolla luen aina sun postauksia! Oot myös tosi kaunis ja vaikutat tosi mukavalta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla myös muiden mielipiteitä asiasta ja huomata, että asiassa olisi oikeastikin hiukan parantamisen varaa. Koululiikunta on monille lapsille ja nuorille ensimmäinen kokemus liikunnasta ja sillä on äärimmäisen suuri vaikutus siihen, kasvaako lapsi liikunnalliseen elämäntapaan vai passivoituuko hän täysin. Koululiikunnan tulisi antaa monipuolinen kuva erilaisista urheilulajeista ja levittää liikunnan pääsanomaa, fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia, jatkuvien turhaa jännitystä, katkeruutta ja eripuraa aiheuttavien kilpailutilanteiden sijaan. Mulla oli tosiaan naisopettaja liikunnassa, tietty voi olla että meillä ei vain synkkaa tässä asiassa ja en ihan ymmärtänyt hänen arviointikriteerejään...

      Kiitos! <3

      Poista